Kuva täältä |
Niinpä niin. Taidan tarvita repun koulumatkoille. Koen sen tällä hetkellä helppona, ergonomisena ja kenties mukavanakin ratkaisuna, kun läpi sateen, paisteen, tuulen ja loskan kävelen lasteni kanssa pitkin lukuvuotta viemään ensin lapsia hoitoon, jonka jälkeen jatkan koululleni ja sama toistuu taas iltapäivällä vastakkaiseen suuntaan. Vaan, tässähän on se yksi pieni ongelma. Ennakko-olettamukseni repuista on aina ollut vähemmän mairitteleva. En nimittäin muista, että olisin koskaan törmännyt oikeasti silmäämiellyttävään reppuun ja nyt on kuitenkin pakko sellainen hankkia. Pikkulaukut kun tuskin ovat se paras vaihtoehto. Tai isompikaan, ottaen huomioon mahdollisten rattaiden työntämisen tai pyörän polkemisen. Olalla kannettava käsilaukku kun on vääjäämättä kokoajan tiellä.
Kuva täältä |
Kuitenkin nyt asiaa tutkittua ja hieman googlettelua suorittaneena voin todeta, että ehkä jokin reppu löytyy. Jos käy ultimaattinen tuuri ja löytyy yksilö, joka läpäisee tarkan seulani. Fjällrävenin Kånken on klassikko ja saattaisi jopa kelvata, vaan onko kuitenkaan hintansa väärti? Kestääkö ja onko hyvä? Käyttökokemuksia? Ylläoleva Michael Kors taas olisi enemmän silmäämiellyttävä, muistuttaa mielestäni käsilaukkua, vaan reilu 300:n euron hinta on liikaa, enkä ole ollenkaan varma kannattaako muotisuunnittelijaa sotkea reppujen tekemiseen.
Ehkä kuitenkin oleellisin ja tärkein kysymys mielessäni on se, että vieläkö koululaiset edes kantavat reppuja selässään? Ja jos, niin millaisia? Edellisestä kerrasta, kun olen koulupenkkiä kuluttanut on vierähtänyt jo tovi, ja kuten kaikki tietvät, ajat muuttuvat ja muoti vaihtuu. Mutta miten sinä? Käytätkö reppua ja jos, niin millaista? Minkämallinen ja mahdollisesti -merkkinen reppu saa sinulta hurraahuutoja ja toisaalta mikä saa buuausta?
Fjällräven ei tuhaan maksa hunajaa - se on oikeasti juuri niin kestävä ja laadukaskin, kuin hintansa antaa ymmärtää. Eräilyynhän se on alun alkaenkin suunniteltu. Ja nykyään sitä saa aika kivoissa väreissäkin :)
VastaaPoistaJoo nuo värit ovatkin aika kivoja nykyisin, mikä on todella iso plussa! :) Mietin kuitenkin, että mahtaako olla mukava selässä, olkahihnat kun näyttävät/vaikuttavat kovin heppoisilta.
Poista